Nyt on taas testauksessa uusia myyntikanavia. Laitoin tuotteitani tuonne Netuniikkiin myyntiin. Suuri yllätys on ollut, että kun nyt on vähän kuin sesonki, ei koko aikana sitä kautta ole tullut yhtään tilausta. Yllätys se on siksi, että Netuniikista oli aikoinaan isoa juttua Hesarissa ja sivut näyttävät ihan laadukkailta ja todellakin ajattelin, että sitä kautta tulisi lisämyyntiä, mutta ei. Omien sivujeni kautta kauppa kyllä käy.
Täytyy vähän tarkkailla noita kävijätilastoja, käykö sitä kautta porukkaa kuitenkin sivuillani.
Jälleenmyyjähanakin on sitten auki ja kynttilöitäni lähti laatikko tuonne Tampereelle. Isoja asiakkaita kaipaisin kyllä lisää!