Tää muutto on aivan käsittämättömän aikaa vievää puuhaan. Johtuu varmasti osittain siitä, että kun on 9 huonetta ja keittiö, niin ei ihan hetkessä valmista tule. Kaikenlaista mielenkiintoista tulee vastaan. Paljon kun on sellaista tavaraa, mitä ei ole pariin vuoteen nähnyt, niin melkein kuin jouluaattoa täällä vietetään. Nyt on omat tavarat työhuoneissa, mutta laatikkojen purkaminen muiden töiden ohella vie kyllä yllättävän paljon aikaa.

Myymälän remppa on aloitettu repimällä seinistä kaikki mahdollinen pahvi ja roina. Tila on aiemmin toiminut ns. vaateaittana, en tarkalleen tiedä mitä muuta se tarkoittaa kuin, että kaikki siellä olleet tavarat  haisee kellarille, koska ilmanvaihtoa  ei ole ollut ollenkaan. Kaikki seinät on peitetty pahvilla, joka on tarkoitettu maahan haudattujen kaapelien suojaamiseen ja lisäksi seinissä on ollut kaikkea apulantapusseista ja omituisista ohuista levyistä lähtien (lue kaikki roska on seinään naulattu). No onhan tietenkin ollut helppoa, kun niitä on muuton hautattu maahan, on ollut vähän vähemmän roskaa.

Tuli pyyntö, että olisin tullut tuossa kesäkuun alussa luennoimaan vastavalmistuneille yrittäjille Imatralle, mutta ei onnistukaan , koska eivät voi vetäjälle maksaa km-korvauksia siitä, että tulevat minua hakemaan. Mielenkiintoista sinänsä, että en olisi luennoinnista ottanut palkkaa ollenkaan, mutta oletan kuitenkin, että kaikki muut osanottajat palkkansa saavat. Tämä kyllä vain merkitsee sitä, että en varmasti enää ilmaiseksi yritysluentoja tee, koska eihän tässä ole mitään järkeä, että toiset tekevät homman ilmaiseksi ja toisille siitä maksetaan. Yrittäjät, pitäkää huoli, että kun  pidätte luennoinnin, niin ette sitä suinkaan ilmaiseksi tee... (Ei tee Bill Clintonkaan!).